ASM '01 > Sponsors > Assembly sponsoriksi?

updated
30.04.01

    Yksinkertainen navigaatio ilman DHTML:ää


DMT
 

Assembly sponsorointi?

Assembly tapahtuma on hyvin erilainen ja uniikki luonteeltaan, jos sitä vertaa esim tavanomaisiin messuihin tai tietokoneaiheisiin tapahtumiin. Assembly kerää yli 4000 iältään 15-30 vuotiasta nuorta, jotka ovat valistuneita ja oman ikäryhmänsä mielipidevaikuttajia. Tapahtuma on kansainvälinen, iso osa osallistujistamme tulee ulkomailta.

Ideana tapahtumassa on erilaisten multimediaan/tietokoneisiin liittyvien kilpailuiden ohella tavata toisia samoista asioista kiinnostuneita nuoria, sekä myös käyttää hyväksi Assemblyn tarjoamia muita resursseja, kuten esimerkiksi paikallisverkkoa. Verkkopelaaminen on tullut yhdeksi osaksi koko tapahtumaa... mikäs sen hauskempaa kuin fiilistellä koko pitkä viikonloppu pelaten melkein 3000 koneen paikallisverkossa erilaisia verkkopelejä ja välillä katsellen vaikuttavia tietokonedemoja, sekä tietysti tavata muitakin ihmisiä vaikkapa hampurilaisen seurassa. Joka vuosi myös iso osa vierailijoistamme osallistuu itse kilpailuihin, sillä saamme vuosittain yli 1000 kilpailutyötä noin 15 eri kategoriassa.

Pyrimme kokoamaan tapahtumaamme yhteistyökumppaneita, joilla on selkeä intressi lähestyä Assembly vieraita. Emme myy pelkkiä neliöitä tai ständipaikkoja, vaan haluamme rakentaa yhteistyötä tapahtumasponsoroinnin puitteissa. Kokonaispaketit rakentuvat sen mukaan, mitkä ovat kunkin mahdollisen uuden yhteistyökumppanimme tarpeet. Tapahtuman sponsorointi on jaettu kolmeen eri kategoriaan:

  • Yhteistyökumppanit haluavat panostaa voimakkaasti tapahtumaan ja olla mukana rakentamassa sitä pidemmän aikaa. Heille pystymme tarjoamaan sisällön lisäksi paljon näkyvyyttä tapahtumassa että webissä/mediassa.
  • Sponsorit haluavat panostaa tapahtumaan ja lähestyä kävijöitä omalla tavallaan. Heille pystymme tarjoamaan myös näkyvyyttä tapahtumapaikalla että webissä.
  • Tukijat haluavat olla mukana tukemassa Assemblyn kaltaisia tapahtumia. Heille pystymme järjestämään tietyn rajoitetun näkyvyyden itse tapahtumapaikalla että tietysti webissä. Tätä on enemmän goodwill muotoista toimintaa.

Mikäli olet kiinnostunut sponsoroinnista, tulemme mielellämme kertomaan lisää tapahtumasta sekä kaikista erilaisista mahdollisuuksista, miten yrityksesi voi tulla tähän mukaan. Sponsorointiasioista vastaa Pekka Aakko, email: [email protected], joten ole rohkeasti yhteydessä niin keskustellaan lisää.

 

 

Formulakilpailu verkkokauppa.com:ssa
Max Paynea lisää
Ulkokompot - rekisteröityminen
Infoterminaalit toiminnassa
Planetarion

Kysymyksiä? Lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected]. (C) Copyright 2001 ASSEMBLY Organizing