![]() |
� |
Kilpailuun osallistuvien teosten k�ytt�sopimus "Mit� ihmett�? Sopimuspaperi ja viel� kapulakielell�. T�ss� on varmasti ketun h�nt� kainalossa ASSEMBLY Organizing:lla" on varmasti ensimm�inen asia, mik� tulee mieleesi, kun luet alla olevan sopimuksen. Ennen kuin hermostut, anna meid�n kertoa, miksi t�llaista sopimusta tarvitaan: ASSEMBLY on nykyj��n niin iso tapahtuma, ett� se muodostaa omaa asiaansa ajaville, lakimiehill� varustetuille yhteis�ille melko huokuttelevan kohteen. Kun ASSEMBLY-toiminta on nyky��n yh� n�kyv�mp�� mm. televisiotoiminnan johdosta, on v�ltt�m�t�nt�, ett� pystymme jollain tavoin suojaamaan ASSEMBLYn jatkuvuuden. Seuraamukset esimerkiksi tekij�noikeusrikkomuksesta ovat huomattavasti ankarammat, jos teosta on esitetty hyvin laajalle yleis�lle. T�h�n saakka ollaan voitu toimia herrasmies-sopimuksilla, mutta kun teoksia j�tet��n kilpailuihin satoja, on vaikea sopia henkil�kohtaisia suhteita jokaisen teoksensa j�tt�v�n kanssa. Siten onkin v�ltt�m�t�nt� selvitt�� molemmille osapuolille toisten velvollisuudet ja oikeudet. ASSEMBLY Organizing ei ole kaappaamassa teid�n tekij�noikeuksianne. Aivan, varaamme oikeuden levitt�� teoksia ja k�ytt�� niit� tapahtumien markkinoinnissa. N�inh�n ovat demopartyt tehneet kautta historian: niiden WWW-sivuilta voi hakea kompoentryj� ja ja partyjen tuotoksista saatetaan tehd� CD-kokoelmia. N�m� tai muutkaan demoskenen ymp�rill� py�riv�t CD-tuotokset tai muut semi-kaupalliset kokoelmat eiv�t tuo suuria rahoja. Ne kattavat yleens� h�din tuskin tuotantokustannuksensa (usko pois, me tied�mme, sill� olemme tehneet 4 party CD:�, ja meill� on yh� j�ljell� 150 kpl ASM'96 CD:� =)). T�iden levitt�misoikeus kuulostaa melkoiselta uhkalta my�s, eik� vain? Tosi asiassa t�ss� on kyse siit�, ett� voimme laittaa ty�t esim. ftp.scene.org:n jakoon, antaa demon n�ytett�viksi ASSEMBLYst� kertovassa TV-dokumentissa tai antaa toimittajan k�ytt�� grafiikkakilpailun voittajaty� lehtiartikkelin kuvituksessa. Huomaa tekstiss� sana "voittoa tavoittelematon"! Emme anna entry�si levitett�v�ksi esim. maksua vastaan. Sopimus kuulostaa pahalta, mutta sen sis�lt� on reilu. Sopimuksella ei pyrit� tekem��n muuta kuin vahvistamaan nykyinen ep�virallinen k�yt�nt� ja tiedottamaan k�yt�nt� kaikille kilpailuihin osallistuville ep�selvyyksien poistamiseksi. Mik�li haluat lis�tietoa sopimuksesta, sen tarkoituksesta tai haluat muuten vain ilmaista mielipiteesi t�llaisesta kaupallisesta hapatuksesta, jatkamme ilomielin keskustelu s�hk�postitse osoitteessa [email protected] Sopimus alkaa viivan alapuolelta. Yleist� T�m� sopimus k�sitt�� ASSEMBLY Organizingin j�rjest�m�n Assembly-tapahtuman kilpailuteoksia koskevat ehdot. Teoksen tekij�noikeudet omistava taho hyv�ksyy t�m�n sopimuksen ehdot ja sitoutuu noudattamaan niit� osallistuessaan teoksella Assemblyill� j�rjestett�v��n kilpailuun. Sopimus astuu v�litt�m�sti voimaan kun teos on ladattu kokonaisuudessaan kilpailuteosten vastaanottoj�rjestelm��n tai kun teos on toimitettu jollain muulla kilpailun s��nn�iss� mainitulla tavalla kuten s�hk�postilla ASSEMBLY Organizing:lle.
- Osallistuja sitoutuu noudattamaan kilpailulle m��r�ttyj� s��nt�j�. - Osallistuja vakuuttaa, ett� h�n omistaa tai on hankkinut kaikki tarvittavat tekij�noikeudet teoksen sis�lt��n ja ett� teoksen tai sen osien julkista tai yksityist� esityst� ei rajoita kolmansien osapuolien kuten tekij�noikeusj�rjest�jen oikeudet. Osallistuja on vastuussa kustannuksista, jotka aiheutuvat n�iden oikeuksien puuttumisesta. - Osallistuja sitoutuu noudattamaan suomalaista tekij�noikeuslakia ja vakuuttaa, ettei teos sis�ll� henkil�it� tai tahoja loukkaavaa materiaalia, rasistista materiaalia tai pornografista materiaalia. - Osallistuja my�nt�� ASSEMBLY Organizingille oikeuden k�ytt�� kilpailuteosta tai sen osia alkuper�isess� muodossaan tai muokattuna ASSEMBLY-tapahtumien markkinoinnissa, l�hetyksiss�, julkaisuissa ja jakelussa korvauksetta. - Osallistuja antaa ASSEMBLY Organizingille oikeuden valmistaa kilpailuteoksesta videotallenteita ja formaattimuunnoksia. - Osallistuja antaa ASSEMBLY Organizingille oikeuden antaa kilpailuty� muiden medioiden esitett�v�ksi, kokonaan, osittain tai muokattuna voittoa tavoittelemattomassa toiminnassa.
- ASSEMBLY Organizing sitoutuu noudattamaan ja kunnioittamaan Suomen tekij�noikeuslakia - ASSEMBLY Organizing sitoutuu kohtelemaan kaikkia kilpailuihin osallistuvia t�it� tasavertaisesti. - ASSEMBLY Organizing vastaa kilpailuteosten vastaanottoj�rjestelm�n toiminnasta ja pyrkii uusimaan sit� tarpeen vaatiessa, jotta kilpailuun osallistuville tahoille voidaan taata mahdollisimman tehokas, helppok�ytt�inen ja turvallinen ymp�rist� kilpailuteokselle ennen kilpailua ja kilpailun aikana. - ASSEMBLY Organizing sitoutuu n�ytt�m��n karsinnasta selviytyneen teoksen kilpailussa tasa-arvoisissa olosuhteissa lukuunottamatta ylitsep��sem�t�nt� estett� (Force Majure). - ASSEMBLY Organizing pyrkii poikkeuksetta huolehtimaan tekij�n isyysoikeuksista, jotta tekij� saa ansaitsemaansa arvostusta teoksestaan. - ASSEMBLY Organizing sitoutuu maksamaan kilpailuiden voittajille ASSEMBLY WWW-sivuilla ilmoitetut palkinnot. Palkintosummasta v�hennet��n tapahtuman aikana k�vij�iden aiheuttamien vaurioiden korjauskustannukset. ASSEMBLY Organizingilla on oikeus muuttaa t�ss� sopimuksessa m��riteltyj� ehtoja ja niist� ilmoitetaan sivustolla www.assembly.org . Muutokset astuvat v�litt�m�sti voimaan muutosilmoituksesta. � Sopimusehtojen muuttaminen ASSEMBLY Organizingilla on oikeus muuttaa t�ss� sopimuksessa m��riteltyj�
ehtoja ja niist� ilmoitetaan sivustolla www.assembly.org . Muutokset astuvat
v�litt�m�sti voimaan muutosilmoituksesta.
Sopimus on voimassa sopimuksen solmimishetkest� alkaen kaksi vuotta ja t�m�n j�lkeen toistaiseksi, mik�li sit� ei irtisanota.
Sopimus voidaan irtisanoa kummankin osapuolen niin halutessa ilman velvoitteita. Irtisanominen astuu voimaan v�litt�m�sti, kun molemmat osapuolet ovat sen hyv�ksyneet. T�m�n j�lkeen kummankin osapuolen velvollisuudet ja oikeudet raukeavat ilman sanktioita. Sopimus voidaan irtisanoa yksipuolisesti, mik�li toisen sopijaosapuolen voidaan osoittaa rikkoneen merkitt�v�sti sopimusehtoja. T�ll�in irtisanominen astuu voimaan 30 p�iv�n kuluessa sopimusehtorikkomuksesta annetusta huomautuksesta, jos asiaa ei t�n� aikana ole korjattu.
Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet
pyrit��n ratkaisemaan ensisijaisesti osapuolten kesken ja ��rimm�isess�
tilanteessa oikeusteitse Suomen p��kaupungissa Helsingiss�. |
�
![]() |
![]() |
![]() |
|
![]() |
|||
![]() |
|
![]() |
|
![]() |
Kysymyksi�? L�het� s�hk�postia osoitteeseen [email protected]. (C) Copyright 1992 - 2002 ASSEMBLY Organizing |